It's personal

last day at Uesfa <3

 
 Terkkuja Ecuadorista! Ihan liian pitkästä aikaa! Mitä vähemmän päiviä mulla on täällä jäljellä sitä kiireiseempi olen, ja nyt päivät on mennyt viereisessä sairaalassa vapaaehtoityössä, Elsana pukeutuen lasten tapahtumaa varte, koulumatkalla ja poikaystävän perheen juhlissa tanssien ja tuliaisia ostellen ja vaikka mitä muuta puuhaillen, joten tämäkin rehellinen vuodatuspostaus tulee nyt vähän viiveellä. Mutta pääpointtina että mulle kuuluu hyvää vaikka täältä lähtö 19 päivän päästä jo vähän itkettääkin, mutta ootan kanssa innolla vaikka mitä ja ketä ihanaa sieltä päästä! Mutta tähän väliin tämä purkaus;

25.05.2015, Salcedo

Mulla on enää kuukausi (tasan!) aikaa Ecuadorissa, joten nyt oisi varmaankin hyvä hetki kirjoittaa kunnon rehellinen purkauspostaus. Ei sillä että pahemmin oisin piilotellut aiemminkaan haha, mutta paljon on jäänyt muitten aiheitten varjoon, niin nyt vihdoin päätin kirjoittaa vähän yksityiskohtaisemmin, ja vielä henkilökohtaisemmin. Teen tosin ihan erikseen postauksen sitten kun paluu koittaa, sen aika ei ole vielä. Mutta lähellä se jo on, ja tunteet on kyllä tosi sekavat. Nää kuluneet reilut 9 kuukautta on kyllä kirjaimellisesti ollut mun elämän haastavimmat mutta todellakin myös antoisimmat ikinä. Ja kaikista haasteista olen takuulla vaan oppinut. Mitä ne haasteet sitten on ollut? On vähän hankala selittää millaista on asua yksin 17-vuotiaana niin erilaisessa paikassa, järjestön hämmentävien ja hirvästi rajoittavien sääntöjen ja isäntäperhehaasteiden kanssa (ymmärrätte varmaan miksen tästä enempää kirjoita täällä julkisesti, muuta kuin että nyt yleisesti ottaen kaikki oikein hyvin ja  mulla on mun hostmaman kanssa tosi hyvä suhde ja koko suvusta välitän tosi kovasti), sitä tulisi itse yrittää jotta voisin selittää. Mutta miksi antoisin? Koska olen saanut elää ihan kokonaan uuden elämän vain 9 kuukaudessa. Tulin vähän niin kuin vauvana tänne kun en osannut puhuakaan enkä tiennyt mistään mitään, mutta matkan varrella siitä kaikesta on tullut mun normaaliutta ja oon tavannut niin paljon upeita ihmisiä etten voisi olla kiitollisempi. Keitä ne upeat ihmiset sitten on? No mm. minun hostmaman ja isoisän lisäksi minut laitettiin ihan parhaalle mahdolliselle luokalle, ja rakastan jokaista pikkuisen hullua luokkakaveriani ja olen kaikesta heiltä saamastani avusta niin kiitollinen, ja ikävöin heitä jo nyt sillä jo lopetin lukiossa käynnin (loppu vuosi olisi tarkoitus tehdä vapaaehtoistyötä) vaikka edelleen asustelen samaisessa Salcedossa. Salcedosta puhuen, en ole koskaan asunut näin pikkuisessa kylässä (hahaa Tuusula ei tosiaankaan oo mitään tähän verrattuna), mutta rakastunut jokaiseen kadunkulmaan niin kovasti. Kaikki nämä jätskikiskat on ihan täydellisyyttä! Ja koska täällä on nyt mun koti, niin tottakai kaikki täällä on mulle tosi rakasta. Ja ihmisistä lisää, luokan lisäksi koko koulusta ja meidän luokanvalvojasta välitän hurjasti, ja erityisesti muutaman opettajan kanssa tuli luotua hirmu hyvä suhde. Ja muutama luokkalaiseni tyttö ovat täällä paikallisia parhaita kavereitani, ja niin kuin kaikkia muitakin, heitä tulee ihan hirveä ikävä. Ja koulun ulkopuolelta, tietysti YFU vaihtarikaverini. Kaikki YFU:n matkat ovat olleet parhautta jo ihan vaan siitä syystä että pääsimme viettämään aikaa yhdessä, ja muutamat yökyläviikonloput kanssa! Mutta niitä lukuuottamatta e ole hirveästi vaihtarikavereita YFU:lta päässyt näkemään, koska olen meidän järjestöltä ainoa Salcedossa asuva, ja vaikka kolmen toverini kotikaupunki Ambato ei ole kaukana en sinne kuitenkaan niin usein voi bussia ottaa (tosiaan meidän perheellä ei ole autoa, mutta bussit kulkee hyvin niin ei kyllä pahemmin tarvitsisikaan, ja jos tarvitsen niin mun kaverit taikka muut perheenjäsenet ajaa), ja en ole vieläkään saanut heitä innostumaan tulemaan vierailulle tänne haha. Mutta niin kuin alkuvaihtarivuodesta mainitsinkin, löysin Salcedosta 4 vaihtaria AFS järjestön kautta! Yksi heistä vaihtoi kaupunkia, mutta 3 muuta jatkavat yhä täällä ja välillä pääsen heitä näkemään. Varsinkin tanskalaisen pojan kanssa ollaan aina silloin tällöin käyty jäätelöllä tms, kaksi italialaista tyttöä ovat olleet kiireisempiä. Mutta mikä muutti mun vaihtarivuotta hurjasti, oli kun mun hassusti netin ja mun blogin kautta löytämäni Suomessa vaihdossa ollut poika nimeltä Esteban palasi Ecuadoriin  kotiinsa Amerikasta, jossa opiskelee. Ennen kuin tapasimme nenäkkäin olimme siis ain jutelleet facebookissa, puhelimessa ja snapchatista (siitä tiesin ettei ole catfish onneksi hahha!) joten eka kerta kun tavattiin oli kummallista, mutta olen niin iloinen että tavattiin. Hän nimittäin tutustutti mut Latacungaan (seuraava kaupunki pohjoiseen, noin 15 min päässä autolla) josta on sittemmin tullut kuin muin toinen kotikaupunki, sattumalta yhdessä törmäsimme Rotary vaihtariin Nielsiin, joka tutustutti meidät amerikkalaiseen rotary vaihtarityttöön Zoeen josta on tullut ihan mun parhaita kavereita ja jonka luona olen yökylässä lähes kerran viikossa ( ja me todellakin aiotaan ostaa yhdessä talo Ecuadorista ja yksi huoneista on lattian sijaan pelkkia patjoja yökyläilyä varten), ja heidän kautta tutustuimme myös muutamaan AFS vaihtariin. Ja Suomessa vaihtarina ollut myös tutustutti mut myös perheeseensä ja omiin parhaisiin kavereihinsa, joista on tullut munkin tosi hyviä kavereita, joista yhdelä on upeasti kananrinnan mukaan annettu lepinimi ja yhdestä niistä päätyi mun poikaystävä. En ole aiheesta aikaisemmin kirjoitellut koska tuntui liian henkilökohtaiselta ja herättää aina hirveästi kysymyksiä (lähinnä ''mitä sitten kun lähet?'' enkä vieläkään oiekin osaa tai ainakaan halua vastata), mutta ollaan oltu nyt jo 4kk yhdessä ja kyllä mua sosiaalisen median kautta tarkastelevat on jo saaneet aiheesta rutkastikin vihiä, niin miksipäs ei. Ja tykkään siitä kyllä tosi kovasti (lievästi sanottuna haha, normaalisti ei ehkä kuuluisi mennömikä toki tekee tästä aika kakkasta, koska tosiaan kuukauden päästä lähden toiselle puolelle planeettaa. Mutta niin kuin aina sanon, mieluummin elän päivän kerrallaan! Koko hänen sukunsa on myös älyttömän ihania ja on ottanut mut joukkoonsa niin kuin yhden uuden perheenjäsenen, ja hänen kauttaan tutustuin hänen veljeensä ja tämän tyttöystävään joista on kanssa tullut mulle tosi rakkaita kavereita, ja samoin kuin heidän serkkuihinsa ja Cristianin veljen parhaisiin kavereihin. Ecuadorialainen kaveripiirini on siis muodostunut hämähäkin verkon tapaan, mutta olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta silmukasta. On vaikka kuinka paljon ihania ihmisiä joita en ole edes maininnut tässä, mutta koko mun päänsisällä pyörivän sekamelaskan purkaminen vaan sekoittaisi mun omatkin ajatukset. Ihmisten ulkopuolelta asiaa; harrastuksia mulla ei tosiaan ole ollut lenkkeilyn lisäksi, mutta aika menee kavereiden tai perheen kanssa aikaa viettäessä. Latacungassa meillä on mm. vakkari kahvila nimeltä Gringo & la Gorda (johon kanssa esteban mut tutustutti, kiitoos!) , jota ylläpitää amerikassa asunut mies ja on jokaisen gringon (kirjaimellisesti lempinimi amerikkalaisille, mutta käytetään kaikista ulkomaalaisista) lempi paikka. Siellä myytävä jääkahvi on parhautta. Myös muutama muu ravintola ja juoma ja ruoka täällä on jotain ihan täydellistä, ja varmasti kun  tulen suomeen niin varmasti järkkäilen moneenkin otteeseen ECU-ruokailtoja! Mun hostmama varsinkin kokkaa oikein maukasta ruokaa, ainoana ongelana vaan on että ruokaa on aina vähän liikaa, Suomessa kun en vastaaviin annoskokoihin ole tottunut! Mutta vielä että mitä mulle nyt justiinsa rehellisesti kuuluu; oon siis surullinen että lähden jo niin pian (vaikka musta on super ihana nähdä teitä kaikkia siellä niin mun elämän jättäminen tänne tulee olemaan hankalinta mitä oon ikinä tehnyt, vaikka olenkin 100% varma että palaan), onnellinen että nään teidät ja suklaata ja mun Suomi-elämän ilman vaihtarirajoitteita, onnellinen kaikesta ihanasta mitä mulla on täällä  ja siellä, vähän kipeä koska täällä ilmasto on ihan kukkuu ja kun iltapäivällä on super kuuma niin illaksi tulisi ottaa ainakin yksi takki lisää, jota en juuri tuossa toissapäivänä Cristiania nähdessäni tehnyt, niin palasin sitten kotiin kuumeisena ja flunssaisena. Olin myös haikeana koska puhelimeni jäi Tyynen valtameren pohjaan Galapagos reissulla,mutta ihana Zoe lainasi mulle vanhan puhelimensa Suomeen paluuseeni asti ja Galapagos oli muuten niin mieletön että itkuhetken jälkeen pääsin jo ylitse tästä. Nyt istuskelen Crisin huppari päällä isoisän vieressä odotellen että kello lyö 12, ja sitten lähdemme lounaalle. Telkkarista pyörii joku kummallinen inkkarileffa, mun tv:n katsominen täällä on kyllä rajoittunut vierailevien pienten serkkujen seurassa disney leffojen katsomista lukuunottamatta vaan Netflixiin. Ja miks en oo kirjotellut blogia ollenkaan paljon? Sama mitä monet mut tuntevat tietää että tapahtuu kun mulla on liikaa tehtävää; en tee mitään. Ja nyt justiinsa mulla olisi liikaa asiaa, joten jää kirjottamatta kokonaan. Ja sen lisäksi aikas kiireistä muutoinkin. Mun joulukirjeet on vieläkin menossa matkalle mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sitä noudatan ehkä vähän liiankin kirjaimellisesti! Varmaan kun klikkaan "publicar" niin mieleen tulee taas 100 muuta asiaa jotka mun oli tarkoitus mainita, mutta on mulla ainakin 100 uutta postausta vielä tulossa (vaikkakin osa jo eri mantereelta hah). Hurjasti haleja sinne, pian nähdään <3 Ja tosiaan pian on siis 27. kesäkuuuta keskiyön jälkeen ;)

Anna & Elsa looking pretty but tio Olaf is still y favourite

mexican and these favourites

Carnaval in february with Cristina, Daniel, Zoe, Cris and Giole (the talian AFS student in Latacunga)

with my loved ones latinos locos ( we actually jumoed to swim in that laguna)

mis amores <3

my Latacunga and Ibarra yankees with Michigan and Israel visitors at Gringo & la gorda ! (yes that´s the ice coffee)

such an awful picture but such an amazing pair of cousins (Esteban and Andre) <3

Perezoese!!

the true latina loca

last day but not the last pic with these two <3

another one just cause we´re so pretty and ecuadorian kids are so cute

Chino´s surprise 23th birthday party!

guess who?

Ruta 86 on our Ambato sleepover with these YFU beauties

 

abuelito molestoso <3

Hello and greetings from Ecuador! It has been waay too long! But the less days I have left here the busier I get, and especially lately I've been busy spending my days doing volunteer work at a hospital around the corner, dressing up as Elsa for a childnrens´ program, being touristy on a schooltrip and dancing in the parties of my boyfriend´s family, buying souvenirs and doing a ton of other things at the same time, so this honest splurge out- post is also coming a bit later than thought. But the main point is that I'm doing really good, just a bit sad about leaving already in 19 days but also really looking fforward to seeing everyone and everything there again! But for now you've got this;

May 25th, 2016 Salcedo

I’ve  only one month (exactly!) left in Ecuador, so I thought that this might be a good moment to write a good, honest post about everything. Not saying that I would have been hiding much in my other posts either haha but a lot has been left in the shadow of other themes, so now I finally decided to write a bit more detailed and a bit more personal post. But there’s definitely going to be another  ’’deep crap’’ post before I go home, but the time of that one isn’t here yet.  But it’s close allright, and my feelings are really messed up. These past 9 months have literally been the hardest but also the most rewarding months of my life. And every challenge has for sure been a good, teachful experience (or if not good atleast teachful). But what have also those challenges been then? It’s a bit hard to explain what it is like to live alone as a 17-year-old in a country which is so different from the one where you’re lived your whole life, with confusing and really restricting rules from the Exchange organization, confusions with your hostfamily (I bet you can guess why I won’t mention more about this here, but I’ll just say that I did get my situation organized really well and now I have a really good relationship with my hostmom and I really care a lot about the whole big family <3) , you should try to live trough it yourself to actually understand what I and all the other Exchange students are talking about. But why the most rewarding? Because I’ve had the opportunity to live a completely different life in just 9 months. I came here like a baby, without being able to talk a lot and didn’t know anything about anything, but Little by Little it all has become my normality and I’ve met so many amazing people that I couldn’t be more grateful. And who the amazing people are then? Well for example apart from getting to be a part of the family of my sweet host mom and incredibly much teasing but amazing grand dad they also put me on the best class I could have hoped for, and I love every single one of my a bit crazy classmates and I’m so grateful for all the help they’ve given me and I already miss them a lot, because I already quit at my high chool (the end of the year is supposed to be spent by doing volunteer work) even thought I still live in the same Salcedo. And talking about Salcedo, I’ve never lived in such a tiny town (hahaa even my finnish home town Tuusula is big compared to this!) but also never fallen in love so hard with every corner of every Street here. All these ice cream stores are perfectness! And because it’s my home now, of course everything here is really dear to me. And more about the people, in addition of my class I really care about our whole school and our tutor, and especially with a few especific teachers I created a really good relationship. And especially two girls from my class have become my best local friends, and like everyone else, I’m going to miss them awfully lot. And outside of my high school there are of course my YFU Exchange friends. All the YFU trips have been amazing just for the reason that we got to spend time together, and our few sleepover weekends together have also been so much fun! But apart from that I haven’t really been able to see a lot of friends from YFU, because I’m the only one from our organization who lives in Salcedo , and even thought the home town of my 3 YFU friends, Ambato, isn’t far and I actually used to spend there almost every weekend, I still couldn’t get a bus there on the weekdays really often (my host family ddoesn’t have a car, but teh bsues work well around here and are really cheap so and on the weekends we were with the family or baking bread so we wouldn’t really even need one, and if I do my friends or other family memebers drive!) and even by now I still haven’t been able to get them to come here haha. But as I mentioned here at the beginnig of my Exchange, I found 4 AFS exchange students in Salcedo! One of them changed towns but with the otehr three we’ve sometimes met. Especially with my scandinavion buddy, a danish guy, we’ ve gone for ice creams or such every now and then, the two italian girls have been a bit busier. But what changed my exhange year a lot lot, was when by a coincidence in the internet and here in my blog (you can still find the comment that started it all in the earliest posts) I ran into a guy who had been an Exchange student in Finland a few years ago, and here in Ecuador lived in Latacunga, just about 15 minutes awy from Salcedo! So when he came to Ecuador from US, where he studies, we met in person (before that we had talked in Facebook and called and snapped so I did know that he wasn’t a catfish hahah!) and the first time was maybe a bit strange, but I’m so happy that it happened because it for sure changed my whole Exchange year and a lot more. He got me to knoe Latacunga which has become almost my third hometown,  by a coincidence to a Rotary Exchange student called Niels, who presented me and Esteban to his american roatry friend Zoe, who has become my best friend too and with whom we have a sleepover almost every week and we are definitely gonna buy a house in Ecuador and one of the rooms is gonna be filled with just matresses), and through them we also got to know a few AFS students in Latacunga. And Esteban also presented me to his family and his best friends, who also became my really good friends, one of them having the amazing nickname of a chicken breast and with one of them we ended up being together. I haven’t even mentioned that theme here before because it felt a bit too personal and always makes people ask questions (mostly “what are you guys gonna do when you back?” and I still can’t or atleast don’t want to answer to that), but we have been together for 4 months now and the ones stalking me in social media have really propably seen him already, so why not.  And I do like him quite a lot (if we put it like that haha) which also is kind of crappy because I’m going to teh otehr side of the planet in 1 month, but as I always keep saying, it’s a lot better t olive day by day. Also his whole family is amazing and they’ve taken me in as like a part of the family, and by Cris I also got to know his brother and his girlfdriend who are amazing people too, and with the brothers´cousins and a group of their guyfriends we’ve forme dan amaxing group of friends. So in general my group of friends here has been formed like a spider´s web, but I’m extremely happy of every millimeter of it. There’s still a lot of people I haven’t even mentioned, but explaining everything that goes around in my head with everyone tehre is will just get even myself confused. Outside of the theme of people; I never started to have actual hobbies apart from jogging, but the time goes fast by doing everything that there is to do everyday or just by spending time with family or my friends. With my Latacunga friends we have our classic coffee place called Gringo y la Gorda (“the american/tourist and the fat one) which Esteban also showed to me, thank you! The owner is a man who lived a long while in the US and the place is every foreigners´s absolute favourite. The ice coffee they sell is a piece of heaven! Also a few other food and drink places and just food and drinks in general are my favorites in life, and when I come to Finland I’ll for sure organize a lot of ecuadorian food evenings! Especially my hostmama cooks really good food, the only problem is that there´s just always a bit too much of it, I was never used to this big portion sizes in Finland! But shortly stilla bout how I’m feeling; I’m sad that I’m leaving so son (even thought I’m so excited to see you all tehre after such a long while, leaving my whole other life will be the hardest thing i’ve ever done in my life, even thought I’m 100% sure that I’m coming back here), happy that I’ll get to see you and eat fazer chocolate and live my Finnish live without Exchange organisation limitations, happy about everything amazing that I have here,  abit sick because the climate here is titityy and when it’s hot in the afternoon you should still remember to take atleast one jacket for the evening, and exavtly that I didn’t do a few days ago when I saw Cris, so I came home with a fever and a flu. I was also a bit bummed because my phone stayed at Galapagos in the bottom of the sea, but the lovely Zoe lent me her old phone until I’m going back to Finland and the Galapagos trip was so amazing that after crying a minute for my stupid luck with electronicsand diaries and photos  here I got over it. I’m also still sometimes really sad about the eartquake and how it still keeps affecting the country and the people at the coast, and even thought we have been able to move on now everytime when I realize again that our friend is actually gone, the tears start to come back, but the only way is to believe that she is happy and keep going. At the momento I’m sitting next to my ecuadorian grand dad wearing  Cris´hoodie and waiting that the clock will ring for 12, which is when we agreed to go eat lunch together to the resaturant next door. On the TV is a weird movie about indians, my TV watching here has actually been limited to Netflix and some Disney movies when there have been kids in the house. And why haven’t I been bloggig barely at all lately? Like a few of you know, when I have too much to do I end up doing nothing, and the same goes for when I have too much to blog about, I end up not blogging about anything. And also that I’ve been quite busy. My christmas letters are still waiting to be sent but better late than never, even thought I might live by that even a bit too literally! I bet that when I’ll click “publicar” I’ll again remember 1001 other things that  I was supposed to mention too, but I have atleast as many new post son the way (but a part of them written in another continent hah). Lots and lots of hugs there, see you son <3 And by the way the son means 27th of June around 1 am ;)

my page for our YFU yearbook