It's personal

last day at Uesfa <3

 
 Terkkuja Ecuadorista! Ihan liian pitkästä aikaa! Mitä vähemmän päiviä mulla on täällä jäljellä sitä kiireiseempi olen, ja nyt päivät on mennyt viereisessä sairaalassa vapaaehtoityössä, Elsana pukeutuen lasten tapahtumaa varte, koulumatkalla ja poikaystävän perheen juhlissa tanssien ja tuliaisia ostellen ja vaikka mitä muuta puuhaillen, joten tämäkin rehellinen vuodatuspostaus tulee nyt vähän viiveellä. Mutta pääpointtina että mulle kuuluu hyvää vaikka täältä lähtö 19 päivän päästä jo vähän itkettääkin, mutta ootan kanssa innolla vaikka mitä ja ketä ihanaa sieltä päästä! Mutta tähän väliin tämä purkaus;

25.05.2015, Salcedo

Mulla on enää kuukausi (tasan!) aikaa Ecuadorissa, joten nyt oisi varmaankin hyvä hetki kirjoittaa kunnon rehellinen purkauspostaus. Ei sillä että pahemmin oisin piilotellut aiemminkaan haha, mutta paljon on jäänyt muitten aiheitten varjoon, niin nyt vihdoin päätin kirjoittaa vähän yksityiskohtaisemmin, ja vielä henkilökohtaisemmin. Teen tosin ihan erikseen postauksen sitten kun paluu koittaa, sen aika ei ole vielä. Mutta lähellä se jo on, ja tunteet on kyllä tosi sekavat. Nää kuluneet reilut 9 kuukautta on kyllä kirjaimellisesti ollut mun elämän haastavimmat mutta todellakin myös antoisimmat ikinä. Ja kaikista haasteista olen takuulla vaan oppinut. Mitä ne haasteet sitten on ollut? On vähän hankala selittää millaista on asua yksin 17-vuotiaana niin erilaisessa paikassa, järjestön hämmentävien ja hirvästi rajoittavien sääntöjen ja isäntäperhehaasteiden kanssa (ymmärrätte varmaan miksen tästä enempää kirjoita täällä julkisesti, muuta kuin että nyt yleisesti ottaen kaikki oikein hyvin ja  mulla on mun hostmaman kanssa tosi hyvä suhde ja koko suvusta välitän tosi kovasti), sitä tulisi itse yrittää jotta voisin selittää. Mutta miksi antoisin? Koska olen saanut elää ihan kokonaan uuden elämän vain 9 kuukaudessa. Tulin vähän niin kuin vauvana tänne kun en osannut puhuakaan enkä tiennyt mistään mitään, mutta matkan varrella siitä kaikesta on tullut mun normaaliutta ja oon tavannut niin paljon upeita ihmisiä etten voisi olla kiitollisempi. Keitä ne upeat ihmiset sitten on? No mm. minun hostmaman ja isoisän lisäksi minut laitettiin ihan parhaalle mahdolliselle luokalle, ja rakastan jokaista pikkuisen hullua luokkakaveriani ja olen kaikesta heiltä saamastani avusta niin kiitollinen, ja ikävöin heitä jo nyt sillä jo lopetin lukiossa käynnin (loppu vuosi olisi tarkoitus tehdä vapaaehtoistyötä) vaikka edelleen asustelen samaisessa Salcedossa. Salcedosta puhuen, en ole koskaan asunut näin pikkuisessa kylässä (hahaa Tuusula ei tosiaankaan oo mitään tähän verrattuna), mutta rakastunut jokaiseen kadunkulmaan niin kovasti. Kaikki nämä jätskikiskat on ihan täydellisyyttä! Ja koska täällä on nyt mun koti, niin tottakai kaikki täällä on mulle tosi rakasta. Ja ihmisistä lisää, luokan lisäksi koko koulusta ja meidän luokanvalvojasta välitän hurjasti, ja erityisesti muutaman opettajan kanssa tuli luotua hirmu hyvä suhde. Ja muutama luokkalaiseni tyttö ovat täällä paikallisia parhaita kavereitani, ja niin kuin kaikkia muitakin, heitä tulee ihan hirveä ikävä. Ja koulun ulkopuolelta, tietysti YFU vaihtarikaverini. Kaikki YFU:n matkat ovat olleet parhautta jo ihan vaan siitä syystä että pääsimme viettämään aikaa yhdessä, ja muutamat yökyläviikonloput kanssa! Mutta niitä lukuuottamatta e ole hirveästi vaihtarikavereita YFU:lta päässyt näkemään, koska olen meidän järjestöltä ainoa Salcedossa asuva, ja vaikka kolmen toverini kotikaupunki Ambato ei ole kaukana en sinne kuitenkaan niin usein voi bussia ottaa (tosiaan meidän perheellä ei ole autoa, mutta bussit kulkee hyvin niin ei kyllä pahemmin tarvitsisikaan, ja jos tarvitsen niin mun kaverit taikka muut perheenjäsenet ajaa), ja en ole vieläkään saanut heitä innostumaan tulemaan vierailulle tänne haha. Mutta niin kuin alkuvaihtarivuodesta mainitsinkin, löysin Salcedosta 4 vaihtaria AFS järjestön kautta! Yksi heistä vaihtoi kaupunkia, mutta 3 muuta jatkavat yhä täällä ja välillä pääsen heitä näkemään. Varsinkin tanskalaisen pojan kanssa ollaan aina silloin tällöin käyty jäätelöllä tms, kaksi italialaista tyttöä ovat olleet kiireisempiä. Mutta mikä muutti mun vaihtarivuotta hurjasti, oli kun mun hassusti netin ja mun blogin kautta löytämäni Suomessa vaihdossa ollut poika nimeltä Esteban palasi Ecuadoriin  kotiinsa Amerikasta, jossa opiskelee. Ennen kuin tapasimme nenäkkäin olimme siis ain jutelleet facebookissa, puhelimessa ja snapchatista (siitä tiesin ettei ole catfish onneksi hahha!) joten eka kerta kun tavattiin oli kummallista, mutta olen niin iloinen että tavattiin. Hän nimittäin tutustutti mut Latacungaan (seuraava kaupunki pohjoiseen, noin 15 min päässä autolla) josta on sittemmin tullut kuin muin toinen kotikaupunki, sattumalta yhdessä törmäsimme Rotary vaihtariin Nielsiin, joka tutustutti meidät amerikkalaiseen rotary vaihtarityttöön Zoeen josta on tullut ihan mun parhaita kavereita ja jonka luona olen yökylässä lähes kerran viikossa ( ja me todellakin aiotaan ostaa yhdessä talo Ecuadorista ja yksi huoneista on lattian sijaan pelkkia patjoja yökyläilyä varten), ja heidän kautta tutustuimme myös muutamaan AFS vaihtariin. Ja Suomessa vaihtarina ollut myös tutustutti mut myös perheeseensä ja omiin parhaisiin kavereihinsa, joista on tullut munkin tosi hyviä kavereita, joista yhdelä on upeasti kananrinnan mukaan annettu lepinimi ja yhdestä niistä päätyi mun poikaystävä. En ole aiheesta aikaisemmin kirjoitellut koska tuntui liian henkilökohtaiselta ja herättää aina hirveästi kysymyksiä (lähinnä ''mitä sitten kun lähet?'' enkä vieläkään oiekin osaa tai ainakaan halua vastata), mutta ollaan oltu nyt jo 4kk yhdessä ja kyllä mua sosiaalisen median kautta tarkastelevat on jo saaneet aiheesta rutkastikin vihiä, niin miksipäs ei. Ja tykkään siitä kyllä tosi kovasti (lievästi sanottuna haha, normaalisti ei ehkä kuuluisi mennömikä toki tekee tästä aika kakkasta, koska tosiaan kuukauden päästä lähden toiselle puolelle planeettaa. Mutta niin kuin aina sanon, mieluummin elän päivän kerrallaan! Koko hänen sukunsa on myös älyttömän ihania ja on ottanut mut joukkoonsa niin kuin yhden uuden perheenjäsenen, ja hänen kauttaan tutustuin hänen veljeensä ja tämän tyttöystävään joista on kanssa tullut mulle tosi rakkaita kavereita, ja samoin kuin heidän serkkuihinsa ja Cristianin veljen parhaisiin kavereihin. Ecuadorialainen kaveripiirini on siis muodostunut hämähäkin verkon tapaan, mutta olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta silmukasta. On vaikka kuinka paljon ihania ihmisiä joita en ole edes maininnut tässä, mutta koko mun päänsisällä pyörivän sekamelaskan purkaminen vaan sekoittaisi mun omatkin ajatukset. Ihmisten ulkopuolelta asiaa; harrastuksia mulla ei tosiaan ole ollut lenkkeilyn lisäksi, mutta aika menee kavereiden tai perheen kanssa aikaa viettäessä. Latacungassa meillä on mm. vakkari kahvila nimeltä Gringo & la Gorda (johon kanssa esteban mut tutustutti, kiitoos!) , jota ylläpitää amerikassa asunut mies ja on jokaisen gringon (kirjaimellisesti lempinimi amerikkalaisille, mutta käytetään kaikista ulkomaalaisista) lempi paikka. Siellä myytävä jääkahvi on parhautta. Myös muutama muu ravintola ja juoma ja ruoka täällä on jotain ihan täydellistä, ja varmasti kun  tulen suomeen niin varmasti järkkäilen moneenkin otteeseen ECU-ruokailtoja! Mun hostmama varsinkin kokkaa oikein maukasta ruokaa, ainoana ongelana vaan on että ruokaa on aina vähän liikaa, Suomessa kun en vastaaviin annoskokoihin ole tottunut! Mutta vielä että mitä mulle nyt justiinsa rehellisesti kuuluu; oon siis surullinen että lähden jo niin pian (vaikka musta on super ihana nähdä teitä kaikkia siellä niin mun elämän jättäminen tänne tulee olemaan hankalinta mitä oon ikinä tehnyt, vaikka olenkin 100% varma että palaan), onnellinen että nään teidät ja suklaata ja mun Suomi-elämän ilman vaihtarirajoitteita, onnellinen kaikesta ihanasta mitä mulla on täällä  ja siellä, vähän kipeä koska täällä ilmasto on ihan kukkuu ja kun iltapäivällä on super kuuma niin illaksi tulisi ottaa ainakin yksi takki lisää, jota en juuri tuossa toissapäivänä Cristiania nähdessäni tehnyt, niin palasin sitten kotiin kuumeisena ja flunssaisena. Olin myös haikeana koska puhelimeni jäi Tyynen valtameren pohjaan Galapagos reissulla,mutta ihana Zoe lainasi mulle vanhan puhelimensa Suomeen paluuseeni asti ja Galapagos oli muuten niin mieletön että itkuhetken jälkeen pääsin jo ylitse tästä. Nyt istuskelen Crisin huppari päällä isoisän vieressä odotellen että kello lyö 12, ja sitten lähdemme lounaalle. Telkkarista pyörii joku kummallinen inkkarileffa, mun tv:n katsominen täällä on kyllä rajoittunut vierailevien pienten serkkujen seurassa disney leffojen katsomista lukuunottamatta vaan Netflixiin. Ja miks en oo kirjotellut blogia ollenkaan paljon? Sama mitä monet mut tuntevat tietää että tapahtuu kun mulla on liikaa tehtävää; en tee mitään. Ja nyt justiinsa mulla olisi liikaa asiaa, joten jää kirjottamatta kokonaan. Ja sen lisäksi aikas kiireistä muutoinkin. Mun joulukirjeet on vieläkin menossa matkalle mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sitä noudatan ehkä vähän liiankin kirjaimellisesti! Varmaan kun klikkaan "publicar" niin mieleen tulee taas 100 muuta asiaa jotka mun oli tarkoitus mainita, mutta on mulla ainakin 100 uutta postausta vielä tulossa (vaikkakin osa jo eri mantereelta hah). Hurjasti haleja sinne, pian nähdään <3 Ja tosiaan pian on siis 27. kesäkuuuta keskiyön jälkeen ;)

Anna & Elsa looking pretty but tio Olaf is still y favourite

mexican and these favourites

Carnaval in february with Cristina, Daniel, Zoe, Cris and Giole (the talian AFS student in Latacunga)

with my loved ones latinos locos ( we actually jumoed to swim in that laguna)

mis amores <3

my Latacunga and Ibarra yankees with Michigan and Israel visitors at Gringo & la gorda ! (yes that´s the ice coffee)

such an awful picture but such an amazing pair of cousins (Esteban and Andre) <3

Perezoese!!

the true latina loca

last day but not the last pic with these two <3

another one just cause we´re so pretty and ecuadorian kids are so cute

Chino´s surprise 23th birthday party!

guess who?

Ruta 86 on our Ambato sleepover with these YFU beauties

 

abuelito molestoso <3

Hello and greetings from Ecuador! It has been waay too long! But the less days I have left here the busier I get, and especially lately I've been busy spending my days doing volunteer work at a hospital around the corner, dressing up as Elsa for a childnrens´ program, being touristy on a schooltrip and dancing in the parties of my boyfriend´s family, buying souvenirs and doing a ton of other things at the same time, so this honest splurge out- post is also coming a bit later than thought. But the main point is that I'm doing really good, just a bit sad about leaving already in 19 days but also really looking fforward to seeing everyone and everything there again! But for now you've got this;

May 25th, 2016 Salcedo

I’ve  only one month (exactly!) left in Ecuador, so I thought that this might be a good moment to write a good, honest post about everything. Not saying that I would have been hiding much in my other posts either haha but a lot has been left in the shadow of other themes, so now I finally decided to write a bit more detailed and a bit more personal post. But there’s definitely going to be another  ’’deep crap’’ post before I go home, but the time of that one isn’t here yet.  But it’s close allright, and my feelings are really messed up. These past 9 months have literally been the hardest but also the most rewarding months of my life. And every challenge has for sure been a good, teachful experience (or if not good atleast teachful). But what have also those challenges been then? It’s a bit hard to explain what it is like to live alone as a 17-year-old in a country which is so different from the one where you’re lived your whole life, with confusing and really restricting rules from the Exchange organization, confusions with your hostfamily (I bet you can guess why I won’t mention more about this here, but I’ll just say that I did get my situation organized really well and now I have a really good relationship with my hostmom and I really care a lot about the whole big family <3) , you should try to live trough it yourself to actually understand what I and all the other Exchange students are talking about. But why the most rewarding? Because I’ve had the opportunity to live a completely different life in just 9 months. I came here like a baby, without being able to talk a lot and didn’t know anything about anything, but Little by Little it all has become my normality and I’ve met so many amazing people that I couldn’t be more grateful. And who the amazing people are then? Well for example apart from getting to be a part of the family of my sweet host mom and incredibly much teasing but amazing grand dad they also put me on the best class I could have hoped for, and I love every single one of my a bit crazy classmates and I’m so grateful for all the help they’ve given me and I already miss them a lot, because I already quit at my high chool (the end of the year is supposed to be spent by doing volunteer work) even thought I still live in the same Salcedo. And talking about Salcedo, I’ve never lived in such a tiny town (hahaa even my finnish home town Tuusula is big compared to this!) but also never fallen in love so hard with every corner of every Street here. All these ice cream stores are perfectness! And because it’s my home now, of course everything here is really dear to me. And more about the people, in addition of my class I really care about our whole school and our tutor, and especially with a few especific teachers I created a really good relationship. And especially two girls from my class have become my best local friends, and like everyone else, I’m going to miss them awfully lot. And outside of my high school there are of course my YFU Exchange friends. All the YFU trips have been amazing just for the reason that we got to spend time together, and our few sleepover weekends together have also been so much fun! But apart from that I haven’t really been able to see a lot of friends from YFU, because I’m the only one from our organization who lives in Salcedo , and even thought the home town of my 3 YFU friends, Ambato, isn’t far and I actually used to spend there almost every weekend, I still couldn’t get a bus there on the weekdays really often (my host family ddoesn’t have a car, but teh bsues work well around here and are really cheap so and on the weekends we were with the family or baking bread so we wouldn’t really even need one, and if I do my friends or other family memebers drive!) and even by now I still haven’t been able to get them to come here haha. But as I mentioned here at the beginnig of my Exchange, I found 4 AFS exchange students in Salcedo! One of them changed towns but with the otehr three we’ve sometimes met. Especially with my scandinavion buddy, a danish guy, we’ ve gone for ice creams or such every now and then, the two italian girls have been a bit busier. But what changed my exhange year a lot lot, was when by a coincidence in the internet and here in my blog (you can still find the comment that started it all in the earliest posts) I ran into a guy who had been an Exchange student in Finland a few years ago, and here in Ecuador lived in Latacunga, just about 15 minutes awy from Salcedo! So when he came to Ecuador from US, where he studies, we met in person (before that we had talked in Facebook and called and snapped so I did know that he wasn’t a catfish hahah!) and the first time was maybe a bit strange, but I’m so happy that it happened because it for sure changed my whole Exchange year and a lot more. He got me to knoe Latacunga which has become almost my third hometown,  by a coincidence to a Rotary Exchange student called Niels, who presented me and Esteban to his american roatry friend Zoe, who has become my best friend too and with whom we have a sleepover almost every week and we are definitely gonna buy a house in Ecuador and one of the rooms is gonna be filled with just matresses), and through them we also got to know a few AFS students in Latacunga. And Esteban also presented me to his family and his best friends, who also became my really good friends, one of them having the amazing nickname of a chicken breast and with one of them we ended up being together. I haven’t even mentioned that theme here before because it felt a bit too personal and always makes people ask questions (mostly “what are you guys gonna do when you back?” and I still can’t or atleast don’t want to answer to that), but we have been together for 4 months now and the ones stalking me in social media have really propably seen him already, so why not.  And I do like him quite a lot (if we put it like that haha) which also is kind of crappy because I’m going to teh otehr side of the planet in 1 month, but as I always keep saying, it’s a lot better t olive day by day. Also his whole family is amazing and they’ve taken me in as like a part of the family, and by Cris I also got to know his brother and his girlfdriend who are amazing people too, and with the brothers´cousins and a group of their guyfriends we’ve forme dan amaxing group of friends. So in general my group of friends here has been formed like a spider´s web, but I’m extremely happy of every millimeter of it. There’s still a lot of people I haven’t even mentioned, but explaining everything that goes around in my head with everyone tehre is will just get even myself confused. Outside of the theme of people; I never started to have actual hobbies apart from jogging, but the time goes fast by doing everything that there is to do everyday or just by spending time with family or my friends. With my Latacunga friends we have our classic coffee place called Gringo y la Gorda (“the american/tourist and the fat one) which Esteban also showed to me, thank you! The owner is a man who lived a long while in the US and the place is every foreigners´s absolute favourite. The ice coffee they sell is a piece of heaven! Also a few other food and drink places and just food and drinks in general are my favorites in life, and when I come to Finland I’ll for sure organize a lot of ecuadorian food evenings! Especially my hostmama cooks really good food, the only problem is that there´s just always a bit too much of it, I was never used to this big portion sizes in Finland! But shortly stilla bout how I’m feeling; I’m sad that I’m leaving so son (even thought I’m so excited to see you all tehre after such a long while, leaving my whole other life will be the hardest thing i’ve ever done in my life, even thought I’m 100% sure that I’m coming back here), happy that I’ll get to see you and eat fazer chocolate and live my Finnish live without Exchange organisation limitations, happy about everything amazing that I have here,  abit sick because the climate here is titityy and when it’s hot in the afternoon you should still remember to take atleast one jacket for the evening, and exavtly that I didn’t do a few days ago when I saw Cris, so I came home with a fever and a flu. I was also a bit bummed because my phone stayed at Galapagos in the bottom of the sea, but the lovely Zoe lent me her old phone until I’m going back to Finland and the Galapagos trip was so amazing that after crying a minute for my stupid luck with electronicsand diaries and photos  here I got over it. I’m also still sometimes really sad about the eartquake and how it still keeps affecting the country and the people at the coast, and even thought we have been able to move on now everytime when I realize again that our friend is actually gone, the tears start to come back, but the only way is to believe that she is happy and keep going. At the momento I’m sitting next to my ecuadorian grand dad wearing  Cris´hoodie and waiting that the clock will ring for 12, which is when we agreed to go eat lunch together to the resaturant next door. On the TV is a weird movie about indians, my TV watching here has actually been limited to Netflix and some Disney movies when there have been kids in the house. And why haven’t I been bloggig barely at all lately? Like a few of you know, when I have too much to do I end up doing nothing, and the same goes for when I have too much to blog about, I end up not blogging about anything. And also that I’ve been quite busy. My christmas letters are still waiting to be sent but better late than never, even thought I might live by that even a bit too literally! I bet that when I’ll click “publicar” I’ll again remember 1001 other things that  I was supposed to mention too, but I have atleast as many new post son the way (but a part of them written in another continent hah). Lots and lots of hugs there, see you son <3 And by the way the son means 27th of June around 1 am ;)

my page for our YFU yearbook

Ecuador needs your help

I'm pissed. I'm really pissed. Because there's so much bad happening and so much help needed but really many don't even know anything about the whole case. But, this definitely isn't my personal feelings -post, this is a post about my other home country, Ecuador. On Saturday 16th of April, 2016, an earthquake of 7,8 grades hit the northern coast of Ecuador. It was so strong, that even in the province of Cotpaxi, over 200 km away from the epicentre in the province of Esmeraldas, we could move the ground moving below our feet and people ran away from their houses, some lost electricity and in some other areas some stores had massive damage because the merchandise fell form the shelfs. But, that was nothing compared to what happened at the coast.

In the towns, where te earthquake was the strogest, are parts where over 70% of the houses collapsed completely. There have been over 700 deaths (and the number keeps still rising), there are still people missing, thousands of injured people and thousands without food, shelter or even water. Let me tell you, the situation is a lot worse than even news let you know. And the after earthquakes keep going on. A part from that, Ecuador was already before in an economic crisis, so this earthquake definitely didn't help the financial situation either. The one bright side of the things is, that the whole country works amazingly beautifully together. Everybody donates water, food or clothes to send to the coast, volunteers save survivors and dig bodies from the ruins with the fire fighters and polices of whom 75% are at the coast now, and for example with y exchhange friends we went to the donation center and organized the donations for more than two hours, and our male friends built coffeins, because they were even running out of them (everyone there was also just volunteering). I've never seen any country work that well together and work that much to help each other, and it has been amazing to prove. But the help from insie the country still isn't enough. We've gotten a lot of help from the neighbour countries and some from neighbours further, but Ecuador still needs a lot more. It's going to take many years before the ruined cities will be rebuild, and before that more importantly it's still gonna take a long time before everyone who lost their houses will get shelter, and even until they all will have enough food and water. At the heat of the coast the need of water is especially serious, as well as the need of medicine because the diseases keep spreading with the bodies and uncovered people everywhere. So many families have felt such a loss, that all we can do now is to help them get back on their feet. We exchange students also felt the personal loss, when our German friend who lived in Manta, one of the towns that was affected the worst, was found dead with her whole host family after looking for her for 3 days. The news were and are horrible and everytime I do realize it it gets just as horrible as finding out about it, but it just pushes us forward to help the people that we still are able to help. But our resources are just as strong, so please give Ecuador a hand. Even just one dollar / euro / peso or whatever is a start, and the whole country is really helpful for all kind of help. Ecuador needs you.

Mua suututtaa. Ja paljon. Koska täällä tapahtuu kauheita asioita ja ne jotka nyt eivät jotakuta meistä Ecuadorin maalla asustelevia ole seurannut sosiaalisen median kautta niin ei tiedä siitä juuri mitään. Mutta tämä ei ole henkisten tunteiden purkaus-postaus, vaan postaus mun toisen kotimaan, Ecuadorin puolesta. Lauanataina 16 huhtikuuta 2016 Ecuadoriin iski yksi pitkään aikaan tuoisimmista maanjäristyksistä, 7.8 asteen vahvuinen. Sen epicentro oli maan luoteisrannikolla Esmeraldas-provinssissa, mutta tuntui koko maassa. Minun provinssissaniosalta lähti sähköt ja ihmiset juoksivat taloistaan ulos, mutta säikähdyksellä selvittiin. Rannikolla tilanne ei tosin ollut läheskään yhtä hyvä. Yli 700 on kuollut ja luku kasvaa yhä, tuhansia on loukkaantunut, ihmisiä on yhä kateissa ja tuhansia on kodittomina. Pahiten tuhoutuneilla alueilla yli 70% rakennuksista on romahtanut maan tasalle, ja vesi, ruoka ja lääkintätarpeet loppuvat kesken. Rannikon kuumuus aiheuttaa sen että taudit leviävät nopeasti ja vesipula on paha. Kaiken tämän päälle vielä se, että jälkijäristykset jatkuvat yhä.

Tilanne on oikeasti paljon pahempi kuin edes uutiset kertoo. Ja me vaihtarit ollaan oltu erityisen surullisia meidän saamien uutisten vuoksi, kun yksi YFU:n vaihto-oppilaista menehtyi maanjäristyksessä koko isäntäperheensä kanssa. Etsimme häntä kolme päivää, ennen kuin heidät löydettiin raunioista, ja hänen Saksasta tulleet vanhemmat vahvistivat tytön olevan hän. En vieläkään voi kunnolla sisäistää tapahtunutta, se oli niin täysin väärin, mutta ainakin tiedämme että hänellä oli upea vuosi Ecuadorissa ja että nyt hän lepää rauhassa. <3 Mutta kaiken tän kauheuden keskellä on upeeta nähä miten koko maa auttaa toisiaan. En oo koskaan nähnyt mitään vastaavaa, ei ole ollut tarve mun elämässä mutta rehellisesti sanottuna en osaa kuvitella saman tapahtuvan Euroopassa. Täällä jokainen on lahjoittanut jotakin, mm. meidän koulussamme jokaisen tuli tuoda vähitään 5litraa vettä ja tonnikalaa tai muuta purkitettua ruokaa, ja suurin osa toi siihen päälle vielä kaikenlaista kuten vaatteita, koiran ruokaa  (koiriakin pelastetaan ja autetaan), vilttejä ja läkintätarpeita. Lisäksi rannikolle on lähetty hurjasti vapaahtoisia auttamaan loukkantuneiden kanssa, pelastamaan ihmisiä raunioista ja siivoamaan jälkiä. Olen kuullut siellä olleilta että näky ei ole kaunis irtonaisten ruuminosien maatessa kaduilla, mutta noin 75% palomiehistä ja poliiseista ja suuri osa armeijaa on lähetetty apuun, ja he työskentelevät rohkeasti kaiken tämän keskellä. Myös vahingoitta säilyneestä vuoristosta käsin autetaan, mm. yhtenä päivänä menimme Ambaton vaihtarikavereitteni kanssa vapaaehtoisiksi lajittelemaan lahjoituksia, ja meidän poikapuoliset kaverimme laitettiin rakentamaan hauta-arkkuja, koska kuulemma nekin ovat loppuneet kesken.  Myös paljon verta on luovutettu isommissa kaupungeissa, ja kaikenlaista mahdollista apua lähetetty. Myös ulkomailta on autettu paljon, varsinkin lattarimaat ovat läettäneet vapaaehtoisia, hurjia määriä juomavettä ja raha-avustuksia Euroopasta asti. Mutta  tämä kaikki ei siltikään ole tarpeeksi. Ecuadorissa oli jo ennestään talouskriisi, ja tämä katastrofi hankaloitti tilannetta hurjasti. Jokainen ecuatorialainen joutuu maksamaan vähintään kerran kuussa koko päivän palkkansa lahjoitettavaksi, veroja nostetaan ja muulla tavoin hallitus yrittää auttaa rannikon ihmisiä, mutta samalla tietysti hankaloittaa muiden kansalaisten rahatilannetta. Sen vuoksi erityisesti kaikki mahdollinen apu on äärimmäisen tärkeää. Kaukaa käsin on hankala lähettää tarvikkeita, mutta rahallinen apu on kanssa aivan yhtä tärkeää. Jo yksi dollari/euro/peso/mikä vaan auttaa, ei tarvitse suuria summia lahjoittaa. Ecuador tarvitsee sun apua, ja on hurjan kiitollinen jos sitä saa.
 

- Ecuadorian Red Cross / Ecuadorin Punainen Risti 

- Unicef

- and also if you prefer not using the organizationes, sending money to us exchange students here to buy water and such to donate is also a good way (if you even thought about us keeping the money, you still haven't realized how bad the situation is and how bad we want to help) / ja jos mieluummin et maksa järjestön kautta, niin suoraan meille vaihtareillekin voi lähettää rahaa jolla voimme ostaa vettä ja muuta tarpeellista lahjoitettavaksi (jos mielessäsi edes kävi että pitäisimme rahan itse niin et ole vielä ymmäryänyt miten psha tilanne on ja miten kovasti haluamme auttaa)

watch this & this video

Love and hugs to the coast and every other part of the world,

Rakkautta ja haleja rannikolle ja kaikkiin muihinkin osiin maailmaa,

Anna

the photos are from / more information at:

https://www.globalgiving.org/projects/ecuador-earthquake-relief-fund/

http://www.voanews.com/content/death-toll-rises-in-ecuador-quake-recovery-to-cost-billions/3291824.html

http://waowstuff.com/news/ecuador-earthquake-death-toll-rises-to-413/

http://en.radiovaticana.va/news/2016/04/17/pope_prays_for_earthquake_victims_in_ecuador,_japan/1223518 

http://www.unhcr.org/5717e80b6.html 

http://newsinfo.inquirer.net/780194/dramatic-rescue-amid-rubble-gives-ecuador-hope-for-survivors

http://www.ucc.org/news_disaster_ministries_sends_aid_earthquake_survivors_ecuador_and_japan04182016

Sierra Trip

Hooola! So this time I'll actually tell something more about the trip than just "it was amazing", which it by the way was. But it was also really interesting and teachful. And we saw all the spots (except the coast, I'll hopefully get to see that some other time before I return!) that I saw from the internet before I got here and of which I've heard since I've been here, my Ecuador bucketlist is getting more and more checkmarks and every checkmark is a lot prettier than I ever imagined! 

 /Heipä heei! Tällä kertaa siis aion kertoa meidän Sierra matkastamme vähän muutakin kuin vaan että "oli upea reissu", vaikka sitä se kyllä olikin. Mutat se oli myös kaikinpuolin kiinnostava ja opettavainen. Ja näimme kaikki ne kohteet (paitsi rannikon, jonne toivottavasti pääsen käymään joskus toiste ennen paluutani!) jotka näin netistä ja kirjoista ennen kuin laskeuduin Ecuadoriin, ja siten Ecuador ämpärilistani onkin saamassa koko ajan enemmän ja enemmän check- merkkejä, joista jokainen on ollut paljon parempi kuin olisin edes kuvitellut!

Quito

We started in Quito, the capital, where after the first night together we got up on the Teleferico, from which we could see beautifully almost whole Quito - and llamas! We also went to the Historic centre (an Unesco World Heritage site) and "Mitad del Mundo". There's a big monument at a location called that, but it's not actually the true one. We instead went to the real one, about 100 meters to the North from the monument. There was an interesting museum and exams about the equator - for example we got to see how on the different sides of the line around the planet the water going down a sink spinned to the other direction than on the other side of the line. And that when you stand over the line, you loose 1kg of your mass, which we also got to prove . It was super interesting!

  

/ Reissumme alkoi Quitossa, pääkaupungissa, jossa ensimmäisen yhdessä vieteyn illan jälkeen nousimem aamulla Telefericon huipulle, josta näki hienosti lähes koko Quiton - ja laamoja! Sen lisäksi vierailimme Vanhassa keskustassa (Unescon Maailman perintökohde) ja "Mitad del Mundossa". Quitossa on suuri monumentti joka kulkee sillä nimellä ja merkitsee päiväntasaajan reittiä, mutta joitain vuosia sitten gps-laitteilla pystyttiin todistamaan että monumentti olikin noin 100 metriä pielessä, joten aitoon oikeaan kohtaan tehtiin uusi, pienempi monumentti, jonne me suuntasimme. Siellä oli kiinnostava pieni museo ja päiväntasaaja-kokeita - esimerkiksi näimme miten eri puolilla päiväntasaajaa vesi valui lavuaarista pyörien eri suuntiin (opittiin Biologian tunnilla, mutta en oisi ikinä uskonut näkeväni eroa kahden metrin säteellä!) Ja kun seisoit linjalla, massastasi katosi 1kg, minkä myös pystyimme todistamaan. se oli tosi kiinnostavaa!

the real thing

there's South over there, I'm not just trying to point at this couple

 

wanted to do a split on the equator, did a split on the equator!

Otavalo & Laguna Cuycocha

 The next day we went to Otavalo, for the most famous handwork market in the country. It wasn't the main day of the market (it was a Monday instead of a Wednesday, Saturday or Sunday) so it wasn't on its biggest, but it was still wonderful! Not maybe for the wallet thought, since I bought a lot of souvenirs there. After that we continued our tirp to Laguna Cuicocha to make a small hike around it, which was absolutely beautiful.

/ Seuraavana päivänä suuntasimme Otavaloon, maan kuuluisimmalle käsityömarketille. Vierailemamme päivä ei ollut marketin "pääpäivä", (keskiviikon, lauantain tai sunnuntain sijaan oli maanantai) joten se ei ollut suurimmillaan, mutta oli silti todella hyvä. Ei tosin ehkä lompakolle niinkään, sillä ostin sieltä paaljon tuliaisia. Otavalon jälkeen matkamme jatkui Laguna Cuicochalle, jossa patikoimme jonkin aikaa todella kauniissa maisemissa.

Antisana & Baños

 The next day we went to the reserve of the volcan Antisana (which we didn't get to see because it was too cloudy) and hiked up some hours there (it was cold btw! +4000m above sea level does freeze the air a bit), then for the night we drew to Baños.We did some free walking around in Baños and the next day we hiked up to a hill,until a big Cross. After that we drew to my favorite, the Casa del Arbol (Which is also known as the Swing at the End of the World)! It has actually lately been in many blogger´s traveling lists, and for a reason! The views are really pretty and most of all you can take amazing photos there haha! And plus it's  a swing so it's also a nice experience. We got a little extra experience from the erupting Tungurahua close by, which we couldn't see because of all the ash but we could hear its erupting sounding like a thunder. After that we returned to our really nice (my favorite, the staff was so sweet and the breakfast was delicious and the prices from 7.50$ to 9.50$!) hostal where by coincidence also stayed a group of British volunteers who we met in Quito, and after what we went to the therapic pools of Baños, which look horrible, because the water comes from the Volcanoe Tungurahua, and is for that reason really hot. At the same place there are also cold swimming pools and everything fro between. It was mandatory to use a swimming hat, for that reason the pinup look haha!

/ Seuraavana päivänä menimme Antisana-tulivuoren luonnonpuistoon (itse tulivuorta emme tosin nähneet sillä oli liian pilvistä) ja (oli muuten kylmä! Yli 400m metrin korkeudessa päiväntasaajan aurinko ei enää hirveästi lämmittänyt) ja illaksi ajoimme minibussillamme Bañosiin. Kävelimme vähäsen ympäriinsä ja seuraavana päivänä kiipeilimme erään kukkulan huipulle, suuren Baños-ristin juurelle. Seuraavana oli koko reissun oma suosikkini, Casa del arbol! (joka tunnetaan myös nimellä Maailman lopun keinu) Kyseinen turistikohde on itseasiassa esiintynyt mnien matkabloggaajien postauksissa lähiaikoina paljonkin, eikä syyttä! Maisemat ovat todella kauniit ja ennen kaikkea sieltä saa upeita kuvia haha! Ja lisäksi onhan se kaikkien keinujen tapaan kiva kokemus. Ja meidän tapauksessamme saimme vielä vähän lisäkokemusta vieressä purkautuvan Tungurahuan ansiosta. Emme nähneet laavaa tai edes itse tulivuorta sillä ilmassa oli niin paljon tuhkaa, mutta kuulimme sen ukkoselta kuulostavat äänet kyllä! "Puumajan" jälkeen palasimme motelliimme (joka oli muuten oma lempparini,henkilökunta oli todella mukavaa ja aamupala oli super hyvä ja hinnat olivat vain 7.50$-9.50$!) jossa oleskeli sattumalta myös Quitossa törmäämäämme ryhmään brittiläisiä vapaaehtoisi. Hotellilta jatkoimme seuraavaksi Bañosin vesiterapia-altaille, joiden vesi on tulivuori Tungurahuan lämmittämää - kylmä altaita lukuunottamatta. Uimalakin käyttö oli pakollista ja ostimme kaikki samaiset Bañosista, siitä syystä pin up - look haha!

 

 

 

Find the cross !

 

 

Riobamba & Volcan Chimborazo

The next day we started our trip towards Riobamba. We left our suitcases in the hostal (also a really pretty one) and got prepared for climbing Chimborazo, the world's highest volcanoe. It hasn't been active for thousands of years (except that now they're found some unsure signs of activity again) so it doesn't really count as a volcanoe, but with its top being at the altitude of 6300 and the location only few hundred kilometers away from the equator, what makes it the closest point on Earth closest to the sun. We drove with our minibus until the refugee at the altitude of 4800m, and climbed up to another refugee and after that a laguna, which was at 5100m. It's such a short distance right? But the altitude makes it atleast 10 times harder so I almost fainted from my head ache when we stopped in a small hotel on the way! (one night costed around 30$ IN A VOLCANOE #onlyinecuador) It was a lot harder for the head than for the body, even thought breathing obviously was the main problem. But I'm so happy that I didn't faint so I got to walk until the tiny lake and we also got to see snow!! Never knew how much I cold miss it haha! After chimborazo we drank some hot chocolates in a cafe at the first refugee (1.25$, Ecuadorian prices will never not-amaze me) and then returned to our hostal, rested a bit and went to a small Riobamba ciytour and ate dinner. (every day we had a breakfast, lunch and a dinner, which let me tell you was way too much food! Normally here we only eat a lunch, because it's big!) It's such a pretty city, one of my favorites!

/ Seuraavaksi suuntasimme kohti Riobambaa. Perille saavuttuamme jätimme laukut motelliimme (kanssa tosi kaunis yksilö!), laitoimme lisää vaatetta päälle ja suuntasimme maailman korkeinta tulivuorta, Chimborazoa kohti. Se ei ole ollut aktiivisena tuhansiin vuosiin (paitsi että nyt lähistöltä löydettiin aktiivisuuteen viittaava laavapuro?) joten virallisesti sitä ei tulivuoreksi lasketa, mutta 6300 metrin korkuisen huippunsa sekä päiväntasaajan läheisyytensä kanssa sillä on joka tapauksessa hallussaan maailman ennätys; Maapallon lähin piste aurinkoa. Ajoimme minibussillamme tukikohtaan 4800 metrin korkeudessa, josata aloitimme hitaan tallustelumme. Kapusimme lammelle 5100 metrin korkeuteen, ja vaikka etäisyyttä ei niinkään ollut niin aikaa ssiihen kului, koska korkeus merenpinnasta teki kulkemisesta niin vaivalloista. Viiden kilometrin korkeudessa olevassa pienen pienessä hotellissa (jossa yöpyminen maksoi muistaakseni 30$, vaikka oltiin TULIVUORELLA #onlyinEcuador) melkein pyörryin koska päähän otti niin kovasti. Mutta olen oikein iloinen etten pyörtynyt että jaksoin muitten mukana kiivetä että sain nähtyä lammen ja jopa lunta!! En oisi ikinä uskonut miten ikävä lunta voisikaan tulla haha! Alas laskeuduttuamme joimme kaakaot (1.25$, ecuatorilaiset hinant ei koskaan lakkaa hämmästyttämättä!) ja sitten palasimme motelliimme, lepäsimme vähän aikaa ja kävelimme piene Riobamba kierroksen ja suuntasimme illalliselle. (söimme joka päivä aamupalan lisäksi lounaan ja illallisen, mikä oli kyllä ihan liikaa ruokaa! Täällä kun annokset on 99% ajasta niin isoja että sillä tavanomaisella pelkällä lounaalla pärjäisi vallan mainiosti) Riobamba on tosi kaunis kaupunki, yksi lemppareistani!

 

Cuenca, Incapirca & Cajas

 The next day we started going towards Cuenca, and stopped at the oldest church of Ecuador and at Incapirca which were on our way. It's the biggest incaruins in Ecuador, and it was really pretty! After that we continued our next stop in Cuenca, an Ortega & Hijos - sombrero factory, where they make panama-hats. Which by the way, a un fact, are actually Ecuador hats, but they just happened to get a false name some years ago when lots of foreigners saw all the people from Panana using them. We got to see every part of preparing the hats since it was a factory-museum, and it was really interesting. After that we went to our hostal, which this time was a youth hostal and the workers were almost all backpackers who volunteered there to be able to sleep and eat for free - we talked a long chat with an argentino and learned a lot about their accent and about the world. But before that conversaion we ate of course (seriously, we kept talking about our foobabies the whole trip!). The next day we went for a hike in the Cajas - a big, beautiful national park in the altitue of around 4000m. After that we also had a small walking tour in Cuenca (even prettier than Riobamba, the historical center was named as a Unesco herital site, and is full of foreigners who have decided to spend their retirement years there), which we continued without our guide and found other Inca ruins, where we bought belgian waffles from an Belgian man who had moved to Ecuador to live with his wife. One of my favorite parts of this whole year has been meeting so many interesting people, you would have no idea what kind of stories people have to tell before you ask. The same we got to prove in the night when we accidently started one of the most interesting conversations ever with a argentinan backpacker gir, who was selling handmade jewellery. I asked her how does she do the bracelets, and we learned so much important stuff about life over all. We also celebrated our 200 days in Ecuador with delicious ice creams.

/ Seuraavana päivänä läksimme Cuencaa kohti, ja matkalla pysähdyimme Ecuadorin vanhimmalla kirkolla ja Incapircalla, joka on Ecuadorin suurin ja parhaiten säilynyt inkaraunio, ja tosi kaunis! Historiakierroksen jälkeen seuraava pysäkki oli Cuencan rajojen sisäpuolella Ortega & Hijos - sobrereotehtaalla, jossa panamahattu tehtaasta (jotka ovat siis oikeasti Ecuadorista kotoisin, mutta sattuivat saamaan nimensä kun ulkomaalaiset näkivät suuren määrän panamalaisia käyttämässä kyseistä hattua.) Pääsimme näkemään hattujen valmistuksen vaihe vaiheelta ja lopuksi myös ostaa paikalla käsinvalmistettuja hattuja, halvin tosin oli 30$ ja hinnat jatkuivat ainakin muutamaan lisänollaan asti. Sieltä suuntasimme motelliimme, joka tällä kertaa oli nuorisomotelli jonka lähes kaikki työntekijät olivat reppureissaajia jotka toimivat vapaaehtoisina ruoka- ja nukkumapaikka-palkalla. Meillä oli hirmu kiinnostava keskustelu mm. erään argentiinalaisen kanssa heidän aksentistaan ja maailmasta! Mutta ennen kyseistä juttutuokiota söimme tietysti (ihan tosissaan, koko matkan jatkuvana aiheena oli jatkuvasti kasvavat foodbabyt!). Seuraavana aamuna menimme patikoimaan Cajas - luonnonpuistoon (sisään päästetään maximissaan vain 80 ihmistä päivässä) noin 4000 metrin korkeuteen. Parin tunnin vaelluksen jälkeen palasimme Cuencan vanhaan keskustaan (joka on myös Unescon maailman perintökohde, vielä Riopambaa paljon kauniimpi! Samaa ajattelee moni ulkomainen eläkeläinen, heitä kun asustelee siellä noin 10 000 ) pienelle kävelykirrokselle jota jatkoimme ilman opasta kavereiden kesken toisille, pienemmille inkaraunioille, josta löysimme myös belgialaisen vaimonsa perään muuttaneen miehen pitämässä herkullista vohvelikojua. Yksi tämän koko vaihtarikokemuksen lempipuolistani onkin ollut kaikenlaisiin mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen. Ikinä ei uskoisi miten kiinnostavia elämäntarinoita taikka -filosofioita sitä löytää "hei":n ja muutaman muun sanan takaa. Samaa todistettiin Cuencan katedraalin portailla kun päädyin kysymään eräältä rannekoruja askartelevalta tytöltä kuinka sitä tehtiin, ja tämä kyseinen argentiinalainen reppureissaaja sai meidät kaikki puhumaan samasta aiheesta ja elämänkatsemuksesta keskenämme vielä seuraavana aamuna!  Samaisen keskustelun iltana juhlimme kanssa 200 kulunutta päiväämme Ecuadorissa.

 

we got to try Johny Depp´s hat (model)!

 

love it when you see it

 

the high stone

the most interesting random conversation ever

 

The next morning our trip was sadly already over, but a good thing was that we still had one night in Quito. Some of our 12-headed group started their trip towards their hometowns already on the way, but most of us went to Quito to eat pizza once more together and stay up all night just talking. Leaving exchange students is always so hard, because with them it's so easy to feel like you've known each other forever! But after this kind of trip there was for sure no way to stay sad!

/ Seuraavana aamuna meidän 10 päivän reissumme oli kaikkien harmiksi jo ohitse, mutta onneksi meillä oli edessä vielä yksi yö Quitossa. Osa meidän 12-henkisestä ryhmästämme lähti omien kotikaupunkiensa suuntiin jo matkan varrella, mutta suurin osa meistä jatkoi Quitoon jossa söimme pizzaa yhdessä ja valvoimme puoli yötä jutellen kaikesta mahdollisesta. Vaihtareiden hyvästeleminen on aina yhtä haikeata sillä niiden kanssa tuntuu jo hetkessä siltä että on tunnettu ikuisuuden, mutta tälläisen matkan jälkeen ei kyllä voinut masentaa mielialaa mikään!