el dia de la bandera

Hola! Greetings from Ecuador again!

Yesterday, Saturday the 26th of September was Dia de la Bandera (the day of the flag) here in the Sierra, meaning that every highschool  in the areas of Andies - pretty much a stripe at the middle of the country - celebrated this day via a big parade including a lot of marching. The main thing about this parade was 'el juramento' , a part where every student ( except me because I don't have the same nationality) from the last grade of high school, 3rd grade of bachillerato, vowed 'si juro!' for the flag when kneeled down, and kissed it with white gloves in hands. The person holding the flag was the banderada, the best student of the 3rd grade. She also had to hold a speech and she was the one leading the procession of honor, which consisted of the 9 best students of 3rd grade. The second best carried the flag of the cantón, the thrid best carried the flag of the school and the others held parts of the flags as well. There was also a procession of honor for the best students of primary and secondary school, and they all carried some sorts of flags as well (they are not flags but i haven no idea at the moment what are they called). In addition of these two groups, there was also an orchestra. There were about 10 girls who played the chimes, and about 30 boys who played drumms. The first person infornt of them all was a guy dressed in a rather cool uniform, and his job was to show the right rythm of marching - I think. After him came a guy who played the rythm with the biggest drum, and in front of the drummers there was also another 'main drummer'. There was also a group of bastoneras, in which I took part too! We practised for this in school during these two past weeks, and on The day we put on some brown eye shadow and put our hairs (or tried) nicely to match with our bastons' and our uniforms' colores. Last but not least there was also a group of marchers, which meant all the other students from 3rd grade. Overall the day could have been called the day of marhing, since that was what we all mostly did! After standing fr hours with good (intentions of) posture I couldn't feel my hand on my hips or my feet in my boots or either my back, but it was all worth it! It was a really cool experience. Afterwards when I watched this video my friend filmed I was horrified to see how badly I messed up the marching, and since as the tallest one I was in the first line everyone could see me, but I for sure hope that they didn't watch! Hopefully this is okay for a first timer. Hopefully. Also something not so nice about the day was that some one really nice decided to steal my phone at school during the parade. Salcedo is really a really safe town, so if I hadn't made a stupid decision in a hurry I would still have my phone and all the photos and everything important in my hands. I'm still searching and nothing is impossible! But I am also looking for new used phones too, to be more realistic perhaps. But apart from this scene that amde me look like a panda in circus the day was really good and I was really happy to be apart of something so great!

Hola! Terkkuja Ecuadorista taas! Eilen, lauantaina 26 syyskuuta vietettiin koko Sierran alueella (Andien alue Ecuadorissa elikkä semoinen keskikaistale maata) ''lipun päivää'', jota ymmärtämäni mukaan juhlistettiin jokaisessa lukiossa paraatin muodossa. Paraatin pääosuus oli 'el juramento' eli lipun vannomistilaisuus, jossa kaikki viimeisen luokan oppilaat (paitsi minä, vissiin koska en ole saman maan kansalainen minkä kyllä ymmärrän oikein hyvin!) kävivät vuorollaan polvistumassa lipun eteen, huusivat 'si juro!' eli 'kyllä, vannon!' ja pussasivat lippua käsissään valkoiset hanskat. Lippua piti hallussaan viimeisen luokka-asteen eli bachilleraton kolmannen luokan paras oppilas, joka myös piti puheen ja johti kunniakulkuetta. Kunniakulkueeseen kuului yhteensä 9 parasta opiskelijaa. Parhaimmalla oli tosiaan hallussa Ecuadorin lippu, toiseksi paras kantoi cantónin lippua, ja kolmanneksi paras koulumme lippua. Seuraavat 6 parasta muodostivat lopun tästä kulkueesta. Lisäksi oli koko koulun (eli ala- ja yläasteen myös) parhaista oppilaista koostuvat kulkue, joista jokainen kantoi eräänlaista lippua myös, nyt ei tule millään mieleen miksi kyseistä asiaa kutsutaan yhtään millään kielellä! Heidän lisäkseen juhlistamassa oli orkesterikulkue, jossa oli noin 10 tyttöä soittamassa kellopelejä ja noin kolmisenkymmentä poikaa soittamassa rumpuja. Tätä marssia johti ensiksi aikas upeaan uniformuun puettu poika joka ilmeisesti vastasi oikeasta marssirytmistä, seuraavana tuli suurimmalla rummulla rytmiä soittava poika, ja vielä kellopelien jälkeen oli uusi päärumpali. Orkesterin lisäksi mukana oli myös bastonerat, joihin myös itse menin liittymään! Tätä varten harjoittelimme koulussa muutaman viikon ajan, ja juhlapäivä meikkasimme itsemme ruskealla luomivärillä (kuulostaa siltä että laitettiin sotamaalaukset mutta sitä ei muut ainakaan tehnyt, ihan vaan mun hassu tapa kirjoittaa tässä pistää korvaan) ja laitoimme hiukset sopimaan yhteisiin uniformuihimme. Tämän kaiken lisäksi mukana oli siis myös kaikki loput kolmannen luokan (seniori luokka siis) oppilaat, jotka tulivat kulman takaa esiin myös marssien. Yleisesti ottaen päivä voisi olla nimeltään marssin päivä, sitä nimittäin tehtiin kyllä paljon! Bastonerana ryhdikkäänä (yritys) seisoessa puutui sekä käsi lanteilla, jalat saappaissa ja selkä, mutta oli kyllä sen arvoista, mielestäni tosi antoisa kokemus! En ollut nimittäin koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa! Kauhistelin jälkikäteen kaverini kuvaamasta videosta että marssin aikalailla ihan pieleen aika paljonkin ja senhän huomaa selvästi koska pisimpänä (uskokaa tai älkää tämä kääpiö kuuluu pitkien puolelle täällä) olin eturivissä, mutta ehkä se ensikertalaiselle sallitaan! Ehkä. Äääsh. Samaisen ilisen päivän miinuspuolena oli että joku kehtasi varastaa koululta paraatin aikana mun puhelimen, mutta eniten tässä ärsytti että kiireessä ite siinä mokasin kun en koko ajan huolehtinut mukanani. Jo ennen lähtöä uutta puhelinta ostaessani olin vähän varautunut että se saattaa päätyä jonkun toisen taskuun joten onneksi ei ollut kalleinta sorttia, mutta tosi paljon kuvia ja kaikkea tärkeää meni siinä samalla joten edelleen kovasti yritän sitä löytää, ja mikäänhän ei ole mahdotonta! Salcedo on muuten kyllä tosi turvallinen paikka, kunhan tyhmä ei ole (niiin) niin ei tarvitse turhia pelätä. Mutta tämänkin pandanaaman aiheuttaneen kohtauksen jälkeen voin sanoa että oli tosi kiva päivä! Puheet ja seisominen vähän kyllästyttävää joo, mutta tätä samaa kokemusta bastonini kanssa heiluessa en vamasti olisi saanut missään muualla ja hienolta tuntui olla osana sitä!

''can I go now?'' :D

the procession of honor and the rest of the seniors

 

 FOLLOW WITH BLOGLOVIN

1 kuukausi, 1 month, 1 mese, 1 månad, 1 mois, 1 mahina

Latacunga

Time flies. And it flies with the wings of some really big and fast bird. I don't know birds well. An airplane! Those I know a bit better.

It's now been one month and one day since I left from Finland to Ecuador. Yes, at the same time it feels like it was a lifetime ago - in a way I guess it was - because so much has happened, but at the same time I just can't understand that I've already been here a month! Getting used to everything here has been a bit slow because everything is so different and then there's the minor thing called the language, but slowly and surely this life here has become (almost) normal for me. And I feel home here. That's actually the biggest thing that has happened, because it's huge! Now when I get sick or tired or annoyed or for what ever reason just really want to go home, the picture in my head actually is of the room with the yellow and pink walls, with a Finnish flag on the wall and my Hellu bag on the floor, so the room that I have here in Salcedo. I like places rather easily and in many of our trips I've said to myself that 'this is home, I want to live here', but this still is something different. Of course I still miss home to Finland to where everything is easy and simple and where almost all the people that I love are, but now I have two homes. And it feels nice.

  I already have some kind of rythm on my days and when people ask me 'ya estas costumbrado aqui?' , even thought I still find it amusing how absolutely everthing is different here, I can honestly answer that yes, I am. Everyday there's still something new as well, but now something familiar too. I've been keeping my eyes and ears wide open hear to learn as much as I can of both the language and the culture, and I already have quite a lot of information to tell and many blog posts planned about the food and school and everything that's different, but for now there's just a small update on what I've been up to and how am I doing. So I've been going to school on the senior class with my school friends, I've met other exchange students in my town ( there was 4 gringos! You should have seen my face when I met them, I think I gave just a tiny bit loca impression of myself) , and now also finally the other exchange students with YFU that live in Ambato, which is were we normally spend our weekends at the grandad's house baking pan de pinllo and seeing family. Yesterday I got to go to a party at the new house of the other one, and had a great time sharing all these exchange year feelings with her and getting to know new people - and new dance styles as well! I've also visited Latacunga (another bigger city about 10 minutes away) two times now, and in school I finally got my official school uniform and started in a group of bastoneras. This week we've been practicing a lot for ' el dia de la bandera', which I THINK that is next week, as I said to the two random girls that asked me when they saw me in the store with my baston, I'm not quite sure. So yep, there still are some language problems in the air but also a knowledge of it too! People still keep stopping me to ask me in the store or in the market (I've now seen many of those and loved every single one) where do I come from and what for am I here? No one has ever heard from Finland (apart from the exchange people) and for reasons hidden to me, their first guess is US or Spain.  I haven't found any hobbies yet, but I just learned that there actually are some so I'll start looking and hopefully find something regular to do soon. This far my regular is going to the bakery in the evening to buy bread for a dollar ( here that means about 10 breads, not a half which is what I remember I could have gotten in Finland for that price) and talking a bit with the lady who now knows me too. And when people ask me what do I do here I don't really know what to answer, but everyday there has been a lot of things to do. I do my home works (which at the moment take quite a long time) , eat lunch and help at home, go to the store/ book store/ clothing store or wherever I have to go that day, and with seeing friends a bit and these basic things the evening already comes and I'm already really tired and go to sleep in my lovely wide bed. But yep hopefully for the next post I already have something else to tell about my days. This far so good, though -  being an exchange student is really exhausting in the beginning so it's been good that I haven't had to run from one place to another all day. So yep, I'm doing really well here and I hope that you’re too, miss you all tan mucho

/ Aika tosiaankin lentää. Ja se lentää oikeen sellasilla jonkin tosi ison ja nopean linnun siivillä. En tunne lintuja, joten sanotaan mieluummin vaikka lentokoneen siivillä, ne tunnen sentään vähäsen paremmin.

Tosiaan lentokoneen siivillä lentää aika koska siitä kun lähdin Suomesta on nyt kulunut yksi kuukausi ja yksi päivä. Ja nyt justiinsa väsyttää sen verran paljon että tulee varmaan laadukasta tekstiä. Tuntuu ihan hullulta että siitä muka on jo niin kauan, mutta toisaalta niin paljon kaikkea on tapahtunut että samaan aikaan tuntuu että lähtöpäivästä on jo kokonainen elinikä - mikä siitä kyllä tavallaan oikeastaan onkin. Paikalliseen elämään tutustuminen on ollut täällä vähän hidasta koska kaikki on niin erilaista, ja lisäksi on se pikkupulma nimeltä kieli. Mutta hitaasti mutta varmasti elämästä täällä on tullut mulle jo (melkeen) normaalia. Ja tästä paikasta on tullut mulle toinen koti. Se onkin oikeastaan se isoin tapahtunut asia, nimittäin ei ole ihan pikkujuttu kotiutua kokonaan. Okei myönnetään, että useastikin perheen kanssa reissatessa olen ajatellut että 'tämä tuntuu kodilta, tänne muutan joku päivä', mutta silti, tää on ihan eri. Nyt kun olen kipeä tai väsynyt tai ärsyttää tai mistä syystä nyt milloinkin kipeästi haluan kotiin, niin mieleen ponnahtava kuva onkin huoneesta jossa on kelta-vaaleanpunaiset seinät, suomen lippu roikkumassa naulassa ja Hellu-kassi lattialla nurkassa, elikkä mun huoneesta täällä Salcedossa. Tottakai ikävöin myös kotiin Suomeen missä kaikki on tuttua ja helppoa ja missä melkein kaikki mulle rakkaat ihmiset on, mutta nyt mulla on kaksi kotia. Ja se tuntuu kieltämättä aika kivalta.

 Nyt minulla on jo jonkin sortin rytmi päivilleni, ja kun ihmiset kysyvät minulta ’ Ya estas costumbrado aqui?’ niin vaikka vieläkin päivittäin nauran itsekseni sille miten kirjaimellisesti kaikki on täällä erilaista, voin rehellisesti vastata, että kyllä, olen jo aika tottunut kaikkeen täällä. Joka päivä edelleenkin tulee jotain uutta vastaan, mutta myös jotain jo tuttua. Olen pitänyt silmät ja korvat mahdollisimman auki oppiakseni kaiken kielestä ja kulttuurista, ja nyt jo osaan aika paljon kertoa paikallisesta ruoasta ja koulunkäynnistä ja tavoista, ja noista aiheista aionkin kirjoittaa mutta tähän väliin halusin ihan vaan pikaisen kuulumispäivityksen. Elikkä lukion senioriluokalla olen nyt opiskellut täällä pari viikkoa, olen tavannut muita vaihtareita kotikylässäni (löysinkin 4 gringoa! Oisittepa nähneet ilmeeni, annoin varmaan ihan pikkuisen locan ensivaikutelman niin iloinen olin), ja nyt vihdoin olen myös nähnyt viereisessä isommassa kaupungissa Ambatossa asustavien vaihtareiden kanssa, viettänyt viikonloput tapamme mukaan samaisessa Ambatossa isoisän talolla pan de pinllo – leipä leipoen ja sukulaisia nähden ja kaverustunut paremin luokkalaisiini ja muihin ympärillä pyöriviin ihmisiin.  Eilen pääsin käymään toisen Ambaton vaihtarin kotona pienissä juhlissa jotka järjestettiin hänen isäntäperheensä uuden talon kunniaksi kaverini siskon kavereille, oli kyllä tosi kivaa puhua englantia ja purkaa kaikkea vaihtarimielialaa jollekin joka voi samaistua ja samalla tutustua myös uusiin ihmisiin – ja uusiin tanssilajeihinkin! Olen myös käynyt Latacungassa (toinen läheinen isompi kaupunki) muutamaan kertaan, ja koulussa olen vihdoin saanut käyttööni virallisen koulupuvun pelkän liikunta-asun lisäksi ja aloitin bastoneras- ryhmässä. Tällä kuluneella viikolla olemmekin harjoitelleet paljon ’el dia de la bandera’a varten, joka ilmeisesti on ensi viikolla, mutta niin kuin kaupassa bastonini kanssa kulkiessa kysyville tuntemattomille tytöille vastasin, ihan varma en ole! Tällaiset kielellisistä syistä johtuvat epäselvyydet on vielä siis tosiaan ihan normaaleja. Mutta tosi paljon on kyllä myös kielitaito jo kehittynyt! Vieläkin vaikka olen täällä jo kuukauden ollut niin löytyy tuntemattomia ihmisiä kysymään minulta keskellä kauppaa taikka toria tai muuta, että mistä tulen ja miksi oikein olen täällä. Jostain minulle käsittämättömistä syistä ensimmäiset arvaukset ovat USA ja Espanja, ja kun vastaan että Suomesta tulen, niin yhtään tunnistavaa reaktiota en ole nähnyt muilta kuin vaihto-järjestöjen ihmisillä. Vielä en ole löytänyt täältä harrastuksia, mutta kuulin juuri että mahdollisuuksia kuitenkin on, joten toivottavasti ensi kerralla kirjoittaessani olisi niistäkin jo jotain sanottavaa! Tähän asti ainoa lähes vakituinen ohjelmani on ollut naapurileipomoon meno ostaakseni leipää dollarilla (jolla siis täällä saa noin 10 leipää sen Suomessa tuolla hinnalla saatavan puolikkaan sijaan) ja jutellakseni vähän leipomon naisen kanssa jonka kanssa olen jo kerennyt tutustumaan. Kun Suomesta kysytään että mitä oikein teen täällä kun harrastuksiakaan ei ole, niin en oikein tiedä mitä vastata itseasiassa, mutta tylsistymään en ole kyllä kerennyt. Koulun jälkeen syömme kotona lounasta, sitten autan kotitöissä, käyn ehkä kaupassa/kirjakaupassa/kouluvaatekaupassa tai mihin ikinä onkaan silloin tarve mennä, ja siinä kavereita hiukan nähdessä ja perusjutuissa päivä jo vaihtuukin iltaan ja väsyneenä menen tyytyväisenä nukkumaan mukavaan leveään sänkyyni (jossa muuten on hassu peittosysteemi, kaikki täällä on hassua vaikkakin jo tuttua). Pikkuhiljaa alan kyllä kaipaamaan tosiaan niitä harrastuksiakin ja kavereiden kanssa enemmän ajan viettoa, mutta harrastukset varmaan selviää piakkoin ja samaa toivon bussisysteemistä jonka jo osittain tunnen.  Tähän asti kaikki sujunut ihan hyvin näinkin kyllä, vaihtarina olo väsyttää joten ihan kivakin ettei tarvitse joka päivä aamusta iltaan juosta paikasta toiseen. Elikkä joo, tänne kuuluu hyvää, toivottavasti kaikille sinnekin, ikävöin kaikkia tan mucho. <3

Latacunga

Practising for the evacutiation in case of the erupcion of Cotopaxi at the school

friends from school!

The church of Salcedo

Latacunga

Pumilla con la familia

the views are amazing, inspires to go for a run when yo can see this *insert praise emoji*

from yesterday, with this lovely view and this lovely swiss!

there we are, the exchnage students in Ambato plus me and our area representative and her husband (my host aunt & uncle)

Latacunga

the are rep meeting happened to be Maria's (exchanger from Germany) birthday so we celebrated a bit there with a cake which Elodie (exchanger from Switzerland) had brought!

Latacunga

The first time I saw these two at the area rep meeting, I was soo happy!

the 18th birthday of my hos sister!

 

local fast food at the Gus

fancier evening snack with empanadas and smething i can't name!

pumilla & Latacunga

Latacunga

somos bastoneras!

from head to toe in Unidad Educativa Particular San Francisco de Asis !

the central parc of Salcedo <3

p.s. The amount of languages in the topicdoes have another meaning that just me running at the dictionary; it's like my  head here: full of different languages which are just really confusing all together! I still keep hearing Finnish around me even thought there isn't any, I think in English, we talk Spanglish with my exchange friends and when i try to think about some words in Swedish or French (which I both study but obviously not here) I need to give about a minute for each! All the languages just are so confuusing! And I miss hearing Finnish around me, even thought I do love the Spanish around as well. Lots of love!
/ p.s. Otsikon kielimäärällä on muukin merkitys kuin vain saada minut käymään tarkistamassa sankirjalla; kuvaa aika hyvin miten kielistä sekoittunut pää mulla täällä on! Kuulen edelleen suome ympärilläni vaikka sitä ei tosiaankan ole, ajattelen jostain syystä englanniksi, vaihtarikavereitten kanssa puhumme espanjaa englannin keskellä ja kun yritän muistella sanoja ruotsiksi tai ranskaksi niin aikaa menee suunnilleen minuutti per sana ennen kuin se oikea (ehkä) löytyy jostain espanjan ja englannin alta. Kaikki kielet yhdessä vaan on jotain niin hmmentävää ja sekoittavaa! Ja mulla on jo vähän ikävä suomen kuulemista, vaikka tykkään myös olla espanjan ympäröimänä. Haleja sinne!